Armelias syysflunssa näköjään antoi minulle mahdollisuuden viettää aikaa kotona. Aikaa, joka pitäisi käyttää opiskeluun, mutta pää on aivan liian täynnä räkää. Joten loogisesti ajattelin blogauttaa piiiitkästä aikaa.
Mitään kummallisuuksia ei ole tapahtunut. Töissä on kivaa, ja erityisen kivaa on se, että on taas hieman enemmän rahaa. Pääsykokeisiin lukeminen sujuu, mutta olen ennättänyt pitkästä aikaa lukea myös hömppääkin. Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna ja Nora Robertsin imelä hääsarja ovat aivoille ihan kivaa lomailua normatiivisista sosiaalisista representaatioista.
Vihaan edelleen syksyä ja sateita. Vihaan flunsaa, jonka syksy tuo mukanaan. Vihaan vuotavaa nenää ja jyskyttävää päänsärkyä. Vihaan itseäni, koska nämä ovat riittäviä syitä sulkea pääsykoekirja.
Mutta koetan lähteä tästä uuteen nousuun. Onneksi päivä ei ole vielä kovin pitkällä :D Ja sillekin on syynsä, miksi olen hereillä tähän aikaan, vaikka voisin nukkua kuumetta pois.
Kerron siis hauskan tarinan:
Tyttö herää säpsähtäen tiedottomana olinpaikastaan. Hänen silmänsä vaeltavat pitkin seiniä, kunnes hän alkaa hahmottaa tutun ympäristön. Väsyneesti hän tempaisee korvatulpat korviltaan. Mikä hänet oikein herätti?
Vastauksena olohuoneesta kuuluu hyytävä lausahdus: "Me tultiin ilmaamaan patterit!"
Tyttö panikoi. Hän on kiitollinen siitä, että hän sulki aiemmin aamulla oven, joka erottaa makuuhuoneen olohuoneesta. Hän kuulee lähestyvät askeleet ja tajuaa kauhukseen, että hänen housunsa ovat huoneen vastakkaisella laidalla. Hän ei ennätä edes ajatella vuoteesta nousemista, kun makuuhuoneen ovi jo avautuu.
Sisään astelee nuori remonttimies, joka on ystävällisesti riisunut kenkänsä eteiseen. Mies näyttää yhtä hämmentyneeltä kuin tyttö. Mies selittää, että hänen pitäisi päästä käsiksi patterin toiseen reunaan, joka tietenkin sijaitsee sängyn takana.
Tyttö mutisee jotain epäselvää siitä, kuinka hän on sairaana, mutta toki hän voisi silti nousta siirtämään sänkyä...
Mies sanoo, ettei tarvetta sängyn siirtämiselle ole. Ketterästi hän hyppää sängylle ja lähes ryömii tarvittavan matkan patterille.
Tyttö istuu ahdistuneena sängyn toisella reunalla, kääriytyneenä peittoihin. Mielessään hän kiroaa itseään ja typerää tapaansa nukkua alusvaatteisillaan. Nurkasta kuuluu hiljaista suhinaa, kun remonttimies ilmaa patteria. Toinen mies liikehtii olohuoneessa.
Tytön elämän pisimmät viisi minuuttia matelevat ohi hiljaisen suhinan täyttäessä huoneen. Hänen ajatuksensa laukkaavat sekavasti ympäriinsä. Pitäisikö hänen sanoa jotain? Pahoitella sänkyä, joka vaikeuttaa toisen työtä? Mutta kukaan ei ollut edes ilmoittanut siitä, että remonttimiehet tulisivat tänään...
Kahuissaan hän katselee ympäri huonetta ja tajuaa, kuinka paljon turhaa tavaraa lojuu ympäri lattiaa. Hänen häpeänsä kasvaa uusiin lukemiin.
Mies hyppää vaivalloisesti pois vuoteelta. "Se oli sitten siinä", hän mutisee ja seuraa toista miestä ulos asunnosta.
Tyttö kuuntelee, kun ulko-ovi sulkeutuu. Huokaisten hän nousee ylös vuoteelta ja menee sulkemaan makuuhuoneen oven. Vain yksi ajatus pyörii hänen päässään...
'Tämä nöyryyttävä kokemus on pakko päästä jakamaan nettiin.'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti