torstai 28. helmikuuta 2013

Challenge Accepted!



Ponytales -blogista heitettiin minulle haaste, johon nyt sitten ahkeraa ja opiskeluntäyteistä "lukulomaa" aloitellessa päätin vaastata :D Ohjeet menee näköjään sitten näin:

Haasteen tarkoitus on löytää uusi blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa. 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa. 5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 6. Ei takaisin haastamista.


1. Eli 11 asiaa minusta:


1. Rakastan kirjoittamista. Se on välillä todella tuskallista, mutta silti niin ihanaa. Erityisesti tykkään kirjoittaa novelleja ja kertomuksia. Blogin puolella se ei luultavasti kovinkaan näy, mutta todellisuudessa olen todella tarkka kieliopin ja kaiken suhteen.


2. Lapsena vihasin kaikenlaista liikuntaa, paitsi juoksemista. Juoksin joka paikkaan, todella harvoin kävelin. Silti olin kaikkein hitain, kun menin kouluun...


3. Olen todella kyyninen ihminen, enkä tahdo muuttaa sitä itsessäni.


4. Kärsin 15-18 -vuotiaana syömishäiriöstä. Nykyään voisin sanoa, että olen melkeinpä parantunut. Välillä tietysti tuolla pään sisällä joku alkaa huudella, mutta sen kanssa on näköjään oppinut elämään.


5. Haluaisin asua jossain lämpimässä maassa, mutta en ikinä voisi muuttaa, koska vanhemmat ja pikkuveli eivät tulisi mukaan.









6. Olen aina halunnut olla ninja, vaikka jollain tasolla tiedostankin, että todennäköisesti olisin ensimmäisissä taisteluissa möhlinyt ja kuollut :'D


7. Olen elämässäni omistanut vain kaksi polkupyörää. Ensimmäinen pyörä oli sellainen pieni lastenpyörä, toisen isä osti minulle kun olin kaksoluokalla. Se pyörä on minulla edelleen käytössä, eikä ole jäänyt edes pieneksi vielä.


8. Harrastin ennen laskettelua, mutta viimeisestä kerrasta on tainnut kulua jo 6-7 vuotta...


9. Vaikka lukeminen on mielestäni todella ihanaa, omistan vain vähän kirjoja. Kirjastossakin tulisi käytyä harvoin, jos en oli siellä töissä.


10. Suomi ei ole koskaan ollut mielestäni kielenä kovin kaunis. "Ei helvetti" on ainoa lausahdus, joka kuulostaa korvaani nätiltä :D Englanniksi kaikki kuulostaa niin paljon paremmalta.


11. En voi juurikaan syödä hedelmiä kesäisin, koska siitepölyaikaan varsinkin kiivi, omena ja persikka saavat huuleni turpoamaan.










2. Haastajan kysymykset:


1. Millaisia lempinimiä sulla on?

- Aa, Anis, Anais... Ala-asteella taisi olla myös AnZuliino :'D

2. Mistä haaveilet?

-Kesästä, sikspäkistä ja huomisesta aamupalasta.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

-Tässä rinnakkain on tullut luettua James Deanin elämänkerta ja Erving Goffman - Minuuden riistäjät

4. Miksi aloit alunperin pitää blogia?

-Ensimmäinen blogi minulla oli muistaakseni vuonna 2005 jossakin msn spacessa(?). Se oli silloin tosi kivaa, mutta en kuitenkaan jaksanut, koska omanikäisiä ei blogaaminen tuntunut kiinnostavan. Tätä blogia aloin pitää, koska minulla on tarve saada purkautua julkisesti tekemistäni asioista, että muistaisin ne itse vielä seuraavalla viikolla :D








5. Mitä ruokaa et söisi mistään hinnasta?

-Minkään eläimen aivoja en kyllä söisi... Enkä välttämättä jotain todella eksoottisia juttuja, kuten eläinten sukupuolielimiä etc.

6. Paljonko sulle pitäisi maksaa, että söisit lihavan kastemadon?

-10 000€ alkais riittää :D Tosin, veikkaan että jos tuossa nenän edessä joku viittäkin tonnia esittelis, niin saattaisin suostua.

7. Minkä harrastuksen haluaisit aloittaa?

-Haluaisin aloittaa uudestaan maalamisen. Myös nyrkkeily ja crossfit kiinnostais.

8. Mikä oli vahvin aineesi peruskoulussa?

-Äidinkieli, englanti, historia ja uskonto. Olin kaikissa yhtä hyvä, joten vaikea eritellä :D

9. Mikä on karsein vaate, mitä oot joskus käyttänyt?

-Ylä-asteella todella kulahtaneet, vaaleanharmaat collegehousut.

10. Kuka Simpsonit-hahmo olisit?

-Homer. Olisi ihanaa olla niin huoleton ja rento :D

11. Miksi vuodet vierii sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee?

-Samaa oon miettiny melkein joka viikko, kun koko ajan on joko maanantai tai perjantai. Oma selitys on se, että kuu etääntyy koko ajan maapallosta, ja ennen kuin kuuta oli, maapallo oli pyöriny ympäri ihan järkyttävää vauhtia. Päivä oli kestänyt vain muutamia tunteja... Joten: mitä kauemmaksi kuu karkaa, sitä nopeammin aika menee :'D







3. Omat kysymykseni:

1. Mitä urheilulajia/liikuntamuotoa et koskaan uskaltaisi yrittää?

2. Mikä on liian suuri hinta maksettaviksi kengistä?

3. Jos sinulla on sisaruksia, oletko koskaan varastanut heiltä (karkkia, rahaa jne.)?

4. Mikä on ensimmäinen kappale, joka alkaa soida mielessäsi kun kuulet sanan aalto?

5. Jos syntyisit uudestaan, millaisen elämän tahtoisit?

6. Onko sinulla tiettyä merkkiä, jota suosit kengissä/vaatteissa?

7. Mikä on päivän paras hetki?

8. Missä maassa olet käynyt viimeisimmäksi?

9. Mikä on paras aamupala?

10. Paras muisto kouluajoilta?

11. Onko sinulla tiettyä toiveammattia, jonka todella tahtoisit, mutta joka ei ole kuitenkaan realistinen vaihtoehto?



4. Haastan:
henarchy, Kiti, Henna, MOURU, ilo, Sale Shopper ja Nea. (En mitenkään jaksa etsiä mistää 11 blogia, joten seitsemän saa nyt luvan riittää :D )

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

runrunrun






Oon ollu hirveissä kevätfiiliksissä tässä, vaikka tiedän, että viikonloppuna taas iskee pakkaset. Mutta jotenkin tuo aurinko on saanut minut unohtamaan sen, ettei nyt vielä ole edes maaliskuu. Kevään kunniaksi kävin siis kuitenkin myös juoksemassa. Edellinen kerta olikin joskus Marraskuussa... Juoksu kulki kuitenkin yllättävän hyvin, ja 6 kilometriä sujahti ilman, että edes ennätin hengästyä, vaikka vauhti pysyi kovana koko ajan. Nyt etsin innoissani uusia juoksukenkiä kesäksi, koska entiset alkaa olla kaksi vuotta vanhat.

Lukuloma alkoi eilen, nyt pitäisi vielä saada pääsykoekirja auki. Koko päivä meni sujuvasti siivotessa ja raha-asioita hoidellessa. Huomenna tiskausta ja perjantaina pyykkipäivä... Ehkä sitten ennätän viimein pänttäämäänkin. Kivempi kuitenkin lukea, kun on asunto siistinä :D

Tänään vielä salille, huomenna vuorossa aamulenkki. Saa nähdä kauanko tämä polvi kestää juoksentelua tänä vuonna.


perjantai 15. helmikuuta 2013

parisuhdekysely

1. Mistä lähtien yhdessä?
♥ 07.06.2009
2. Onko hän sinun ensimmäinen seurustelukumppanisi?
♥ ensimmäinen vakavasti otettava ainakin :D
3. Oletteko kihloissa?
♥ joo
4. Asutteko yhdessä?
♥ joo
5. Jos ette, suunnitteletteko sitä?
♥ -
6. Kumpi "löysi" kumman?
♥ minä löysin nicon :D niinkin romanttisesti kuin ii2:sen etusivulta, viimeisimmäksi sisäänkirjautuneiden kohdalta.
7. Oletko ajatellut tulevaisuutta vakavasti hänen kanssaan?
♥ joo
8. Hänen paras puolensa?
♥ jaksaa minua, mikä ei tosiaan ole aina helppoa. on epäitsekäs ja todella kultainen.
9. Huonoin?
♥ lapsellinen. ei osaa kuunnella.
10. Riitelettekö usein?
♥ joo. tai no, meillä taitaa olla tiettyjä kausia, että mennään pitkään riitelemättä ja sitten taas saattaa mennä viikko niin, että joka päivä napistaa jostakin.



11. Oletteko samanlaisia?
♥ joissakin asioissa kyllä.
12. Millainen suhteenne on, (kaverillinen, alkuhuumaa vastaava...)?
♥ ...kotoisa :D
13. Uskotko yhteiseen tulevaisuuteen?
♥ joo
14. Uskooko hän?
♥ kyllä minun tietääkseni :D ehkä jopa enemmän kuin minä.
15. Paljonko teillä on ikäeroa?
♥ ½ vuotta
16. Luotatteko toisiinne?
♥ kyllä niin voisi sanoa :D
17. Mikä hänen lempivärinsä on?
♥ ööö... vaatteista päätellen vihreä tai keltainen
18. Entä mitä hän harrasti pienenä?
♥ jääkiekkoa kai? ja pelasi luultavasti koneella :D ah, ja kalasti!
19. Mikä on teille mieluisinta: yhdessäolo aivan rauhassa, huvipuistoretki vaiko bileet?
♥ yhdessäolo kai ylipäätään. eniten viihdytään varmaan yhdessä salilla, tai tuijottamassa läppäriltä jotain sarjoja tässä sängyllä :D
20. Häiritsevätkö jotkin ystävät suhdettanne?
♥ ei



21. Kaipaatko ikinä sinkkuelämää?
♥  kyllä :D
22. Onko muut ystävyyssuhteet kärsineet suhteenne aikana?
♥ ei enää nykyään, mutta alkuaikoina ihan selvästi
23. Kumpi on tossun alla?
♥ varmaan nico
24. Vaihtaisitko kultasi Vin Dieseliin?
♥ :'D en
25. Asia, joka yhdistää teitä, (mikä pitää teidät yhdessä)?
♥ varmaan se, että toisen kanssa on helppo olla
26. Kuvaile häntä yhdellä sanalla
♥ siiseli
27. Oletteko harrastaneet seksiä?
♥ joo
28. Tunnetteko hyvin toistenne vanhempia, isovanhempia...?
♥ mmm no joo.
29. Unelmalomanne?
♥ suuntautuis varmaan jonnekin päin aasiaa, tai sitten joku kaupunkiloma tyyliin new yorkissa.
30. Oletteko puhuneet lapsista, avioliitosta, kihloista...?
♥ kumpikaan ei haluta lapsia, joten siitä ei onneksi tarvitse puhua. luulisin, että joskus ollaan naimisiin menossa, kun kihloissakin kai ollaan... ja henarchylle olen jo lupaillut maljapuheen ja ties mitä :'D

torstai 7. helmikuuta 2013

tumblr

Niinhän siinä sitten kävi, että tumblr vei minunkin sieluni. Se on vain niin ihanan helppoa :D Varsinkin silloin, jos ei ole mitään asiaa. Tuntuu vielä hieman oudolta vain jakaa eteenpäin toisten kuvia, mutta mutta... Kovasti koetan päästä syvällisemmin mukaan tuohon hommaan.

Elikkä täällä vietän nykyisin sen ajan, jonka voisin käyttää täällä bloggerissa :-D

my life with a drama queen

tuntuu, että pää leviää aika varmasti kohta. pitääpä muistaa heittäytyä marttyyriksi, jos itse tahdon joskus toisia ihmisiä syyllistää. toimii ilmeisen tehokkaasti...