tiistai 1. marraskuuta 2016

Camino Francés 2014 & 2016

Vuodesta 2014 lähtien on pitänyt tänne blogiin tehdä postausta Caminon vaelluksesta. Siitä taisi silloisten seuraajien kanssa olla puhettakin, mutta jotenkin homma vain jäi. Tänä vuonna tuli pistäydyttyä reitille uudestaan ja jotenkin tämä blogaaminen tuntuu taas kiinnostavammalta, joten ajattelin jättää parikin reissupostausta hautumaan. Tähän alkuun kuitenkin pieni tunnelmakuvasarja molemmilta reissuilta.

Kävelimme siis ns. Ranskan reitin kahdessa osassa, sillä lomaa ei kummallakaan kerralla lohjennut kahta viikkoa enempää. Parempihan olisi ollut varata kuukausi ja vetää reitti kerralla, sillä nyt tuossa parissa viikossa jalat alkoivat juuri vasta tottua. Eli kävely periaatteessa molemmilla reissuilla loppui juuri kun se alkoi kulkea, eikä joka paikkaa särkenyt enää tolkuttomasti.

Mutta nyt niihin kuviin:



2014: St. Jean Pied de Port - Burgos









2016: León - Santiago de Compostela










Näistäpä sitten lisää tuonnempana! Nyt pitää hankkiutua lähtemään yliopistolle päin... On muuten eka kerta koko syksynä. Pari luentoa on tullut lintsattua, mutta eipäs tämä taida olla kuin kolmas luento koko syksynä. Rankkaa on.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

procrastination is my jam


Tapan tässä aikaa, koska olisi miljoona tärkeämpää asiaa tehtävänä. Mikäs siis sen parempaa, kuin kuunnella musiikkia ja listata ylös turhia asioita itsestään (koska minäminäminä jne.)
 
KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:
1. Huutavia/rääkyviä/kiljuvia lapsia
2. Ylempänä mainittujen lasten vanhempia, joita ei kiinnosta yhtään kieltää lapsiaan.
3. Konserteissa etc. rumasti kiljuvia teinejä
4. Syksyä
5. Talvea
6. Kalan ja lihan hajua
7. Wokkivihanneksia
8. Sairastamista
9. Sitä, että aika ei tunnu riittävän mihinkään.
10. Pölyä

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:
1. Sarkasmi
2. Äkkipikaisuus
3. Innostuminen ja siitä ääneen hihkuminen
4. Asioiden murehtiminen
5. Liiallinen nukkuminen
6. Kaiken jättäminen viimetippaan
7. Turha syyllisyydentunne
8. Jatkuvasti nälkä
9. Johonkin asiaan uppoutuminen niin, että kaikki muu unohtuu.

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:
1. Teoilla
2. Huumorilla
3. Ostamalla minulle ruokaa :-DD
4. Mielenkiintoisilla keskusteluilla
5. ...ja salaliittoteorioilla :'D
6. Sillä, että osoittaa arvostavansa minua 
7. Plus sillä, että on kiinnostunut samankaltaisista asioista.
8. Ostamalla minulle jälkiruokaa.

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Siistimpää ja kivempaa kotia
2. Parempaa aikataulua
3. Lomamatkaa
4. Perus; terveyttä ja onnellisuutta jne.
5. Sitä, että vasta tilaamani takki olisi sopivan pituinen eikä liian pitkä.
6. KYLPYAMMETTA!
7. Donitsia :'(( tai vaihtoehtoisesti vaan hyvää iltapalaa.




KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:
1. Saan lievän paniikkikohtauksen herätyksestä ja en saa sammutettua sitä
2. Hengitän syvään ja venyttelen
3. Teen pari vatsalihasliikettä
4. Käyn vessassa
5. Pesen, kuivaan ja rasvaan kasvot
6. Menen syömään

VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI?
1. Nico
2. äiti
3. Henna
4. isä
5. veli

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
1. Kahvi
2. Liian suolainen/rasvainen ruoka
3. Musiikki
4. ...anime



KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:
- Pakko skipata, koska lyö ihan tyhjää :D Ei mulla jää tällaset mieleen.

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
1. Läheisten kuolema
2. Läheisen vakava sairaus, tai että itse sairastuisin pahasti.
YKSI TUNNUSTUS:
1. Olen viimeisen parin viikon aikana syönyt lähes päivittäin 200-400g pinaattilettuja. Fail.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Mitenkä niin kesä muka meni jo?!!

Kesä on hurahtanut ihan kuin siivillä. Niin on muuten syksykin. Ja tämä postaus piti julkaista joskus heinä-/elokuussa. En edes tiedä, miten nyt on jo lokakuu. Syyskuu meni pitkälti valleusreissulle valmistautuessa ja sitten vaeltaessa, mutta tuosta aiheesta voisin peräti pusertaa aivan erillisen postauksen. Julkaisen tämän luonnoksista pyörimästä kuitenkin, sillä Espanjaan tehdyn reissun ansiosta nyt on vasta alkanut todella tuntua syksyltä, haha.


Keväällä ajattelin, että onpa kivaa ja kevyttä "lomailla" kesäopintojen parissa... Mutta kun yhteen tenttiin on luettavana neljä kirjaa, ei siinä paljon lomailla. Varsinkin kun tenttejä mahtuu kuukauteen kaksi. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka paljon tuli tehtyä muutakin. Jotta talvella muistaisin, että kesällä tuli oltua muuallakin kuin työpöydän ääressä, on varmaan järkevää luoda tällainen turha lista tekemisistä, joita sitten voi pakkasella ihailla.

1) Alkukesästä tuli sairastettua norovirus, joten pohja "kesäkunnolle" oli suorastaan loistava, waddup. Onneksi jäätelö ja lukemattomat Arnoldsissa vietetyt opiskelutuokiot katkaisivat siivet esille pyrkiviltä vatsalihaksilta.


Miksi opiskella kotona kun voi jalkautua kätevästi Matkuksen Arnoldsiin.


2) Rannalla tuli oleiltua useammin kuin kahtena edellisenä kesänä yhteensä. Ihosyöpää odotellessa.




3) Myös poikaystävän kanssa oli yhteistä aikaa enemmän kuin monena aiempana kesänä, mikä oli ihan parasta! Kuusi yhteistä vuotta tyli myös täyteen ja ikäkriiseiltiin yhdessä kaksvitosia. Aikaa tuli vietettyä myös perheen ja kavereiden kanssa. Näin jälkeenpäin ajateltuna kesä oli kyllä tosi mahtava. Ei ihme, että syksy masentaa.

4) Lenkkeiltyä tuli paljon, samoin kaikenlaisia hyppy- ja mäkitreenejä tuli mahdutettua mukaan. Myös salilla ennätin käydä, vaikka kaunis sää harvemmin houkutteli ryhmäliikuntaan. Nyt syksyllä ryhmäliikuntaan palanneena on ollut kiva huomata, ettei kunto kuitenkaan täysin kadonnut.

5) Filosofian parissa aika kului rattoisasti (ja vähemmän rattoisasti, koska stressi teki vainoharhaiseksi ja vihaiseksi). 5/5 oli yleisin arvosana, joten filosofian ylimmäinen asiantuntija ottaa vastaan kaikki ylistykset. Kandin paperitkin tuli viimein haalittua kasaan. (Tämä syksy on siis pitkälti maisteriopintojen kuumottelua, blääh.)


deal with it.


6) Tenttikirjojen lisäksi ennätin lukea muutakin, yhteensä... 12 kirjaa. Luettuihin kuuluu mm. Detroit, Poika nimeltä Kuukivi, Hiekkaan kadonneet jäljet ja Kuudes mies. Aika selvä yhdistävä juttuhan näissä on ja todella hyviä lukukokemuksia kaikki, vaikka Kuudes mies ja Detroit jäivät ahdistamaan.

7) Paljon muuta ei sitten tainnut tapahtuakaan? Ennätin piirtää jonkin verran ja tuskailin omien kirjoitelmien kanssa. Pistäydyin Helsingissä ja vippeilin Olusilla (ja Olavi Uusivirta tykkäsi instagramissa minun kuvasta. #fameandglory). Ja ravasin lääkärissä niin paljon, että ihan hävetti. Ja heitin talviturkin jo toukokuussa! Ja en ostanut bussikorttia vaan pyöräilin kaikkialle... Ja teinikaljoiteltiin Kuopiorockissa alueen ulkopuolella kavereiden kanssa.

Nyt tuntuu, että kesästä on pitkältikin 50 vuotta ja seuraavaan on ainakin 300 vuotta aikaa. Mikäs tässä. Syksystä en edelleenkään tykkää.


🌸🌸🌸

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

TEHO Sport -proteiinipatukat


No nyt! Pääsin mukaan Buzzador-kamppanjaan testailemaan kivan rapsakoita TEHO sport -protskupatukoita. Muisteleisin, että joskus aiemmin olen maistanut ainakin suklaa-banaania, mutta koostumus oli silloin erilainen. Testattavat patukat olivat rapeita ja todella hyviä! Yleensä karsastan protskupatukoita, koska en voi sietää sellaista selvästi keinotekoiselta proteiinilta maistuvaa mömmöä, MUTTA nämä olivat todellakin jotain aivan muuta.

Kuten kuvasta näkyy, proteiinia näissä patukoissa on mukavasti ja sokeria vastaavasti vain vähän. Makuina oli siis suklaa, hasselpähkinä, suklaa-banaani ja suklaa-marja. Ehdottomasti suklaa ja hasselpähkinä nousivat omiksi suosikeikseni, sillä banaani ja marja eivät oikein iske muuta kuin tuoreeltaan syötyinä.


Vasemmalla hasselpähkinä, oikealla suklaa.



Hasselpähkinä oli näistä eniten "rapsakka", ja kuvasta ehkä voi nähdäkin että se oli myös paksumpi kuin muut. Suklaa itsessään oli vähemmän rapea, mutta ainakin riittävän rapea itselleni. Suklaa muistutti enemmän suklaapatukkaa tai jotain leivosta = nam!

Voin ehdottomasti suositella näitä patukoita jokaiselle, joka minun laillani kammoaa "löllöpatukoita". Muistuttavat mielestäni kovasti fastin Nax-patukoita, mutta Naxiin kyllästyneelle (=minä) todella kivaa vaihtelua. Ja sokereitahan näissä todellakin on paljon vähemmän kuin Naxeissa, joten win-win.

Eli seuraavan kerran kun kaipaat treenin jälkeen jotain herkkua, kannattaa napata käpälään TEHO Sport -proteiinipatukka. Makeanhimon tällä ainakin rouskuttelee mukavasti kauemmaksi.


perjantai 3. kesäkuuta 2016

it has been a while . . .

Huh... Hetki on vierähtänyt siitä, kun viimeksi bloggerin puolelle olen eksynyt. Voisin syyttää opiskeluja, sairastelua ja muita harrastuksia, mutta varmaan pahin syyllinen on lopulta tumblr, joka vie kaiken ns. ylimääräisen ajan. En ole pahemmin edes seuraillut muiden blogeja, ja iso osa vanhoista suosikeista on näköjään jo lopettanut. Myös blogilista on kadonnut, joten ilmeisesti nykyään blogeille ei saa enää julkisuutta muuten, kuin somessa huutelemalla...? Samaten omat lukijat ovat vuosien aikana kadonneet, jäljelle on jäänyt kaksi(!!!) uskollista seuraajaa :D Mutta eipä se mitään, oli kiva lueskella omia vanhoja tekstejä tässä luppoaikana, ja tulikin mieleen, että olisi kiva kirjoittaa taas. Omaksi iloksi siis, vaikka on tässä työstettävänä Buzzador-juttujakin, ja kivempi päästä niistä puhumaan enemmänkin kuin mitä instagram sallii. Lisäksi olisi tarkoitus päästä syksyksi hyvään kuntoon, joten siihenkin saisi lisää motivaatiota kirjoittelemalla näin "julkisesti".

Edellisen postauksen jälkeen ei ole tapahtunut mitään kamalan mullistavaa. Opinnot ovat edenneet siihen vaiheeseen, että parin sivuainekurssin jälkeen saankin sitten kandin paperit kätöseen ja syksyllä pääsenkin aloittelemaan sosiologian maisterivaihetta. Opintoja aloittaessa en osannut kuvitella, että vielä vahingossa saattaisin valmistua tavoiteajassa! Opiskelijaelämää olisi siis enää kaksi vuotta tähteenä, jos en jotenkin onnistu vetkuttelemaan... Opintojen jälkeisestä elämästä ei ole vielä mitään käryä, joten yritän olla ajattelematta sitä ja keskittyä vain kaikkeen kivaan!
 
äidin kanssa väriestejuoksussa 2015

2014 pyörähdettiin loppusyksystä vaeltamassa Espanjassa Camino Francés -reitillä. Aikaa oli vain pari viikkoa, joten vaellettiin nyt Ranskan puolelta Burgosiin asti. Jossain vaiheessa voisin kirjoitellakin reissusta enemmän, sen verran ikimuistoista oli. Nyt tulevana syksynä on tarkoitus lähteä takaisin, jollei mitään mullistavaa ilmene. Kova ikävä onkin jo ollut takaisin ja uudet vaelluskengät syyhyävät päästä tienpäälle!

syksy, sateet ja se mudan määrä... ei tosin haitannut menoa yhtään! camino <3

Yritän muistella, mutta ei kai tässä ole sen kummempia tapahtunut. Asuinkaupunki on edelleen sama (tosin asunto entistä isompi), poikaystävä on edelleen sama (tulevana tiistaina 7 vuotta yhdessä!!!) ja harrastuksia ovat edelleen piirtäminen, maalaaminen, kirjoittaminen ja liikunta. Salina toimii nykyisin vain entisen yliopistosalin sijaan Fressi. Ja myönnettäköön, muut harrastukset jäävät helposti liikunnan jalkoihin. Mutta jospa tässä kesän aikana liikenee aikaa kaikille harrastuksille. Tarkoitus olisi ahkeroida kesäopintoina loput sivuainekurssit, joten sain nyt sitten hitauteni ansiosta melkein oikean kesäloman vielä.