vuosi 2017 kuvina

Joo, once in a lifetime blogipostaus (tai sit ihan vaan kerran vuodessa). Olis nimittäin aika taas tällaiselle "oho, meinasi unohtua" -vuosikatsaukselle, joita näköjään olen aina välillä tänne tehnyt. Muutenhan tämä blogi on naftaliinissa melko tasaisesti ympäri vuoden, vaikka joka vuosi taidan tammikuussa vannoakin, että kyllä tänä vuonna käännän kelkkani.

Mutta joo. Viime vuosi oli oikeastaan paljon parempi, kuin 2016. Tosin viime vuonna uhoamani painonpudotus ei nyt toteutunut, mutta lihasta tuli lisää ihan hyvin, eikä kehonkoostumusanalyysi ainakaan syössyt täysin epätoivoon. Reissattua tuli paljon, ja töissäkin ennätin käydä. Maisterivaiheen opinnot polkaisin tehokkaammin käyntiin ja syksyllä aloitin graduseminaarinkin. Ja meille muutti maailman ihanin koira, 6-vuotias reppana, joka on tehnyt elämästä huomattavasti parempaa (tosin samalla saanut minut ylihuolehtimisellani täysin uudelle stressitasolle, mutta...)

Niin, niitä kuvia:


Alkuvuosi meni koulujutuissa rämpiessä, mutta huhtikuussa alkoi elämä taas hymyillä, ja pinkaistiin isommalla porukalla Puolaan kaupunkilomalle Gdańskiin.

merimuseo oli aivan loistava

Fiilistelin kesävaatteita jo silloin, kun lumet oli maassa. Melkein koko kesä menikin haalarimeiningillä, koska mekkoja en vieläkään osaa käyttää.

Kesätyöt aloitin jo toukokuussa, ja oli kyllä ehdottomasti paras kesä ikinä. Tutussa kirjastossa tietopalveluhommia, ja kieltämättä hieman harmittaa, ettei tullut lähdettyä opiskelemaan kirjastohommia. Tykkäsin aikoinaan kovasti olla myös lainauksessa, mutta olihan nämä tietopalveluhommat aivan omaa luokkaansa. Tuntui pitkästä aikaa siltä, että pääsi tekemään jotain, jossa saa käyttää aivoja ja omaa luovuuttakin.

Kun työt oli heinäkuun lopussa taputeltu, oli aika lähteä kesäreissulle. Ensimmäisenä oli vuorossa viikko Ateenassa:

Ja seuraavana suunnattiin kohti Italiaa ja Milanoon:

Milano oli ihan ok, mutta kerrassaan ihana yllätys oli Bergamo:

ei näitä maisemia osaa edes sanoilla kuvailla

Bergamosta löytyivät myös koko reissun parhaat pizzat

Sitten suuntana olikin Venetsia:

todella kaunis paikka, mutta aivan järkyttävä määrä turisteja kyllä runteli henkisesti

Reissun viimeinen etappi olikin sitten Rooma:

italiaan on valtava ikävä, toivottavasti tänä vuonna uudestaan.

Pistäydyttiin toki myös Vatikaanissa:

Lopuvuosi ei jotenkin tuntunut aivan yhtä sävähdyttävältä enää elokuun jälkeen, mutta tasaisen mukavaahan tuo taisi olla. Kesä ei tietenkään olisi kesä ilman kasvimaahommia.

Syksy oli harmaa ja gradu aiheutti ahdistusta, mutta piipahdus Lontoossa piristi kummasti synkintä aikaa:

mukava reissu oli tämäkin, tekemistä ja nähtävää jäi vielä kyllä toisellekin reissulle.

Loppuvuodessa ehdottomasti parasta oli meidän uusi ilonaihe, tämä maailman kultaisin otus:

<3

Jos tarkkoja ollaan, niin 2018 pelottaa. Vuoden alku ei ole ollut ihan paras mahdollinen, ja viime vuotta on kyllä melko vaikea ylittää. Jotenkin tuntuu, ettei luvassa voi olla mitään hyvää, kun viime vuonna sain olla onnellinen niin monen vuoden edestä. Toivottavasti tämä melko pian vanhukseksi luokiteltava koira tuhisee tuossa vieressä vielä monen monta vuotta. Myös tänä vuonna olisi kiva päästä matkustamaan edes jonnekin. Pitää toivoa, että aikataulut ja talous tekisivät siitä mahdollista. Ja kai pitäisi alkaa myös toivoa jossain vaiheessa valmistuvansa, vaikka yliopistolla hengailu onkin edelleen ihan parasta.

Elämäntavoista ja vararenkaasta

Salakähmäisesti vyötärölle hiipivät kilot yllättävät jotenkin aina, mutta näköjään näin iän kertyessä tuo hiipiminen ei ole enää edes niin salakähmäistä. En olisi osannut nuorempana arvata, että tuo 25 on sellainen porttiluku, jonka jälkeen alkaa ihan tosissaan rapistua (tai paisua) jos ei pidä varaansa.

2013, kun olin vielä nuori ja nätti. Ei näiden joulukilojen kannalta olennaista, mutta tuohon mekkoon olisi kiva kyllä mahtua, veikkaan ettei vetoketju menis nyt kiinni :D

Vielä marraskuussa olin mielestäni ihan hyvässä kunnossa ja salilla tulokset paranivat ja jaksoin tukea liikkumista oikealla ruokavaliolla. Sitten väsyin tai kyllästyin tai tulin mukavuudenhaluiseksi. Lisänä vielä paha stressi. Aloin myös luultavasti tuudittautua siihen, että olin taas hieman hoikempi. Joten en enää ollut tarkkana, vaan herkkupäiviä tuli yhä useampia vaikka millä tekosyyllä ja salillakin tuli hinssailtua vaan samoilla painoilla ja juoksu jäi yhä vähemmälle. Ei sinällään yllättävää, että kun soppaan laitetaan vielä joulu ja vuoden vaihtuminen (joita tietenkin juhlistan ruokaövereillä, koska ruoka on ihan saatanan hyvää), on lopputuloksena pehmeämpi ulkomuoto.

 
Kyse ei nyt ole mistään maailmaa mullistavasta paisumisesta, vaan noin kolmesta kilosta. Mutta näinkin lyhyessä ihmisessä (156cm hyvin venytettynä ja aikaisin aamulla) se kuitenkin näkyy. Tai ainakin tuntuu... Varsinkin kun sitä tarpeeksi illasta toiseen puristelee ja tuskailee.

Tuskailumateriaalia; joulukuun loppu 2016.

Nyt kuitenkin kyllästyin tähän omaan ulinaan (se kun ei kuluta kaloreita tai edistä asioita muutenkaan) ja aloin pohtia, että miksi tosissaan vain tuskailen, enkä tee asialle jotain. En ole koskaan ollut mikään porukan hoikin, mutta silti pysyin aika verran samassa painossa riippumatta siitä, mitä söin. En siis varsinaisesti ole tarvinnut tehdä mitään. Syömishäiriön jälkeen kerrytetyt kilot olivat ainoat, jotka ovat olleet todella sitkeässä, eikä niitä saa irti millään puolivillaisella yrityksellä. Ja tottahan se on, että en koskaan ole täysillä yrittänyt. Jostain syystä sitä pelkää, että lipsahtaa takaisin tolkuttomaan rajoittamiseen eikä uskalla sitten enää syödä mitään - tuollainen taipumus kun on. Mutta nyt kuitenkin ajattelin, että enköhän tuota ole tarpeeksi aikuinen JA tarpeeksi kauan ns. terveenä ollut, että uskaltaisin tosissaan lopettaa näiden turvakilojen hyysäämisen ja katsoa, onko tuolla salilla käyminen ollut aivat turhaa kaikki nämä vuodet. (Siinäkin muuten totuus on, että siellä on tullut käytyä, mutta joka kerta ei ehkä ole tullut treenattua muuten kuin omalla mukavuusalueella.) (Miksi minusta alkaa tuntua, että olen uhonnut noiden turvakilojen karistamisesta aiemminkin, mutta tässä sitä vain ollaan.)

Nyt siis vuoden 2017 (ja lähestyvän ikääntymisen) kunniaksi voisin siirtyä sanoista tekoihin ja ryhdistäytyä.

Itselle muistutukseksi:

- Tasainen verensokeri pitäisi migreenit ja väsymyksen loitolla. Ja kyllä; se ällöttävä olo tulee aina, kun vedät herkkuja.
- Juoksu kulkee paremmin kevyempänä ja virkeänä, kuin pöhöttyneenä ja väsyneenä, tämä ei ole mitenkään yllättävää.
- Jos joskus vielä haaveilet eläväsi uudelleen balettiaikoja aikuisbaletin parissa, voisivat jo entisestään kärsineet polvet kiittää, jos kiloja olisi kannateltavana vähemmän.
- Herkut eivät ole herkkuja, jos niitä on jatkuvasti. Etkä sinä kuole, vaikka joutuisitkin syömään tylsää ja pahaa ruokaa välillä. Oma syysi kun et osaa laittaa mitään parempaa.
- Muista myös, että tähän mennessä aina aiemminkin kaikki on kaatunut siihen "kaikki tai ei mitään" -ajatteluun. Hyväksy se, että olet ihminen ja jälkiruoka välillä ei pilaa mitään, eikä tosiaankaan ole syy lopettaa.
- Itsesi vihaaminen, tekosyyt tai itsesääli eivät kuluta kaloreita; käy mieluummin vaikka kävelylenkillä.

2016

Vuosi, joka tallentuu jälkipolville kauhutarinoiden ja lukemattomien surkuhupaisien memejen kokoelmana. Vuosi, joka itsellä on ollut pelkkää asioiden lykkäämistä ja vättöilyä (ehkä tästä syystä tämänkin tekstin saan luonnoksista pois vasta nyt...) Eipä tästä paljon hyvää voi sanoa, vaikka en edes tiedä, mikä tästä vuodesta lopulta niin kamalan juuri omalle kohdalle teki. Tietenkin maailmalla tapahtuvien asioiden seuraaminen on kamalaa ja käy ainakin itsellä välillä jopa mielenterveyden päälle, mutta jokin muukin tässä vuodessa vain oli pielessä. Ajattelin silti tehdä tällaisen perinteisen vuosipostauksen, koska onhan tässä isojakin juttuja tapahtunut, kiva sitten myöhemmin muistella! Olettaen siis, että kykenen muistamaan mitä vuoden aikana on tapahtunut.

LUVASSA SIIS JÄRKYTTÄVÄN PITKÄ POSTAUS TÄYNNÄ KUVIA! Järkevämpi blogaaja jakais tämän kahteen osaan, mutta olen 150% varma että unohtaisin lopulta postata toisen puolikkaan, joten menkööt. Plus voin myöhemmin fiilistellä tätä itse myös helpommin yhdessä osassa. Mutta joo:


TAMMIKUU

Koko kuukausi oli pimeää ikäkriiseilyä, jota tauottivat opiskelijabileet ja epätoivoinen yritys vetää kaatokänni, jota kauhea krapulanpelko kuitenkin esti. Yritin taiteilla ja saada otetta elämästä.

HELMIKUU

Helmikuu oli kamalaa stressiä sekä opiskelujen että ikääntymisen osalta. Täytin pahaenteiset 25, mutta vaikka olin sitä pelännyt, tuli jotenkin tuon luvun mukana ihan ihmeellinen ja uusi itseni hyväksyminen. Kandistressi kuitenkin nakersi ja tätä yritin lievittää loikomalla hotellin kylpyammeessa synttäripäivän.

MAALISKUU

Maaliskuu meni sumussa, luultavasti kandia viimeistellessä? Jos en väärin muista, lääkärireissuja tuli noin 500 kun keho ei enää kestänyt stressiä ja kaikki ahdisti ja makasin illat kuunnellen epätahdissa tykyttävää sydäntä ja miettien kuolemaa. Lopulta vikana oli tosiaan vain stressi, avena sativa auttoi yllättävän hyvin.

HUHTIKUU

Huhtikuuhunkin mahtui vielä riittävästi stressiä (mm. kandikonferenssin takia) ja kuukautta kuvaakin hyvin seuraava face-swap:

Mukavia juttujakin oli, kuten opiskelijabileitä ja ihanat palkintokengät, jotka soin itselleni jo etukäteen kandiutumista palkitsemaan.

 

#vaimomatskuu ihan sylintäydeltä

TOUKOKUU

Toukokuussa tulivat jo yllättäen rantakelit, ja koska paatuneena vättöilijänä en mennyt kesätöihin vaan tein kesäopintoja, sain nautiskella niistä loistavasti. Palautin myös kandin kuun alussa, joten käytin aikaa lähinnä rannalla makaamiseen, salilla jumppailuun ja filosofiaan.

ei viDDu maGe mikä haBa XDDD

KESÄKUU

Kesäkuu potkaistiin meidän taloudessa käyntiin noroviruksella, jota oli mukava viettää helteessä. Siitä toivuttuani filosofioin kesäopintoja ja leikin muotigurua shoppailtuani ihan liikaa junkyardissa.

Hiukset kasvoi ja vaaleni

HEINÄKUU

Heinäkuussa vedin ruokaa varmaan enemmän kuin koko vuonna, mutta silti laihduin ja olin pitkästä aikaa tyytyväinen vartalooni. Angstasin jo kesän loppumista ja söin ja join Olusilla vippinä ja Olavi Uusivirta tykkäsi instassa minun kuvasta. #fame

oluset ja kaljaaaa

ELOKUU

Elokuussa sain virallisesti kandin paperit, kun heinäkuulta viimeisetkin suoritukset kotiutuivat. Kuun alussa surin myös Erwin Smithin kuolemaa (Shingeki no Kyojin -sarja, niille jotka ei tiedä. Myös vähän spoiler, mutta lukisitte mangaa.).

Pistäydyttiin henarchyn kanssa Helsingissä

SYYSKUU

Syyskuussa en muusta puhunutkaan kuin tulevasta Espanjan vaelluksesta. Fiilistelin selailemalla 2014 vuoden reissukuvia. Angstasin myös syksyä.

Matka alkoi Leónista. Ikävä takaisin.

LOKAKUU

Lokakuu tarkoitti reissusta kotiutumista ja sen tuomaa ahdistusta. Mukaan mahtui myös tavaroiden jäädyttäminen koska saatanan kätyrit lutikat valtasivat viimeisessä majapaikassa meidän sängyt. Vedin roskaruokaöverit joiden myötä pyrin vähentämään huonoa syömistä ja kävin Twenty One Pilotsin keikalla (tunsin itseni kymmenen vuotta nuoremmaksi, joten mikäs siinä!)

MARRASKUU

Marraskuussa iski syysmasennus ja tuntuu, että koko kuukausi kesti vain 15 sekuntia. Ainoa valonpilkahdus oli Yuri on Ice!!! -anime, joka lämmitti sielua enemmän kuin olisin edes voinut uskoa. Muuten tuntuikin, että syysmasennus oli muuttumassa ihan oikeaksi masennukseksi, eikä uni tullut millään mutta aamulla oli mahdotonta nousta sängystä.

love wins

JOULUKUU

Kuukauteen mahtui lajinsa pikkujouluja ja joulutorttuja, mutta myös samanlaista päämäärätöntä haahuilua kuin koko vuoteen muutenkin. Yuri on Ice!!! ilahdutti edelleen, mutta sarjan loppuminen kävi kyllä myös kurjasti sydämen päälle.

Hyvin syöneenä ja pyjamassa vättöillen päättyi 2016, ja samoissa merkeissä menee varmaan 2017, jos en saa itseäni niskasta kiinni ja jonkinlaista rakennetta takaisin elämään. Tänä vuonna täytän 26 ja olen virallisesti SAIRAANwanha, joten ajattelin oikein yrittämällä yrittää asioita, kun yleensä tykkään kääntyä pois tilanteesta ja mennä nukkumaan, jos asiat vaatisivat jotain ponnisteluja.