tiistai 12. maaliskuuta 2013

back in the game

ah, ihana arki on jälleen koittanut <3 minulla on tässä takana viikko lepoa kaikenlaisesta liikunnasta, ja voin kyllä sanoa, että koskaan aamulenkit eivät ole tuntuneet yhtä ihanilta kuin tänään. lasken tässä jo tunteja salille pääsyyn!

hiihtolomaviikko hurahti siis täysin liikkumatta (jos kevyttä joogaa ja venyttelyä ei lasketa). käväistiin risteilemässä tukholmassa, ja heti sieltä kotiuduttuamme oli tuhlattavana lahjakortti hotel atlakseen täällä kuopiossa. oli lievästi sanottuna outoa 'kaupunkilomailla' muutaman kilometrin päässä kotoa, mutta ihan kuin muka kieltäytyisin ilmaisesta aamiaisesta! :D jonkinlaista flunssantapaistakin oli ilmassa vielä eilen, mutta yön aikana olo oli onneksi parantunut täysin - pelkäsin jo, että joutuisin pidentämään taukoviikkoa entisestään.




 illalla on siis vuorossa salitreeni, joka lievästi hermostuttaa. en yhtään tiedä, miten paljon noinkin pitkä tauko salilta vaikuttaa... jaksanko ylipäätään tehdä mitään? :S on ollu suorastaan tuskastuttavaa olla liikkumatta, mutta toisaalta tiedän, että tämä on luultavasti tullut tarpeeseen. välillä treenimäärät ovat ehkä olleet vähän suhteettomia, enkä tiedä miten lähellä kulman takana ylikunto on väijynyt. mutta en vain osaa kieltäytyä salille lähtemisestä, jos poikaystävä on innokkaasti omaa salilaukkuaan pakkaamassa :D

lieneekö tuohon polarpersonaltrainer -sivustoon luottamista, mutta kai se jonkinlaista käsitystä liikunnan määrästä antaa:


aina minulla ei tietenkään ole sykemittari mukana liikkuessa, joten todelliset määrät ovat jotain muuta. ja täytyy tunnustaa, ettei niitä lepopäiviä ole niin usein, kuin tuosta kuvasta voisi luulla... tuntuu hirveältä amatööriltä, jos tätä nyt alkaa jotenkin tarkemmin pohtimaan. liikun aina kuitenkin fiilispohjalta, joten esimerkiksi juurikin lepopäivien kanssa minulla ei ole mitään tiettyä kaavaa. tässä viimeaikoina niitä on alkanut tulla enemmän, koska pääsykoestressi tuntuu omalta osaltaan kuormittavan elimistöä, eli lievästi väsyttää... jospa tähän nyt joku tolkku ja järjestys tulisi.


tällaisen vättöilykauden jälkeen ehkä vaikeinta on pysyä kiltisti normaalissa ruokavaliossa kiinni, kun viimeiset yhdeksän(!!!) päivää on tullut nieltyä ties mitä. toisaalta... kaurapuuro ei koskaan ole maistunut yhtä hyvältä kuin eilen aamulla :D ...taidanpa tehdä sitä tänään myös välipalaksi. en usko että mikään on niin hyvää, kuin kaurapuuro mehukeiton ja kiivien kanssa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti